AINE- ja SYVENTÄVÄT OPINNOT
HAKU aine- ja syventäviin opintoihin 1.5.2010-31.8.2010
Aine- ja syventävissä (25–40 op) opinnoissa perehdytään matkailun liiketoiminnan tutkimukseen, kulttuurisiin ja historiallisiin kytkentöihin, aluesuunnitteluun sekä yhteiskunnallisten vaikutusten ja säätelyn tutkimukseen ja eettiseen näkemykseen.
Opinnot suuntaavat opiskelijan asiantuntijuutta matkailuun myös oman pääaineen perinteisissä tehtävissä. Opintojaksoihin sisältyvät innovaatiokoulut syventävät näkemystä matkailuelinkeinon käytännöistä, matkailun yhteiskunnallisista ja kulttuurisista vaikutuksista ja mahdollisuuksista. Useimpiin opintojaksoihin sisältyy kontaktiopetusta 2-3 vuorokauden intensiivikursseilla, jotka toteutetaan pääsääntöisesti Savonlinnassa tai eri jäsenyliopistoissa tai matkailuyrityksissä ja matkakohteissa. Katso tarkemmin opintojen käytännöt -linkistä. Opiskelija voi liittää tutkintoonsa laitoksella hyväksytyn henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaisesti myös pienempiä oman tutkinnon kannalta tavoitteellisia kokonaisuuksia.
Opinto-oikeus aineopintoihin ja syventäviin myönnetään kahdeksi lukuvuodeksi, mutta sitä on mahdollsta jatkaa HOPS:in mukaisesti, mikäi opiskelijan on läsnäoleva tutkinto-opiskelija omassa yliopistossaan
AINEOPINNOT 25–40 op LUKUVUOSI 2010-2011
Opintojaksoille ilmoittautumisesta tiedotetaan aineopinto-oikeuden saaneille opiskelijoille sähköpostilla elokuun loppuun mennessä, Opintojaksoille ilmoittautuminen on sitova, mikäli opintojaksolle osallistumista ei ole peruttu sähköpostitse, mavytoimisto@uef.fi ilmoittautumisajan päättymispäivään mennessä. Määräajan jälkeen intensiivijakson peruneilta tai ilmoittamatta poisjääneiltä olemme velvolliset perimään majoitus-, ruokailu- ja ohjelmapalveluvarauksista aiheutuvat kustannukset. Poikkeuksena on sairastapaus, jolloin tulee toimittaa lääkärintodistus. Intensiivijakso on osa opintojakson suoritusta, läsnäolo vaaditaan.
5712001 Matkailun liiketoimintaosaaminen (6 op), professori Raija Komppula, Itä-Suomen yliopisto, intensiivijakso Savonlinnassa 21.–22.3. Ilmoittautuminen 7.3.2011 mennessä. Opintojakso on pakollinen.
Suoritustapa:
- Harjoitustyöt, palautuspäivät sovitaan opintojaksolla.
5712002Kestävä matkailu (7 op), professori Jarkko Saarinen, Oulun yliopisto, intensiivijakso Savonlinnassa 23.3–25.3. 2011. Ilmoittautuminen 7.3.2011 mennessä. Opintojakso on pakollinen.
Suoritustapa:
- Harjoitustyö
- Tentti, tenttipäivät ovat 29.4., 25.5., ja 15.6.2011 .
5712003 Matkailututkimuksen käytännöt (5 op), professori Antti Honkanen, Itä-Suomen yliopisto (kvantitatiivinen tutkimus) ja professori Petri Hottola, Oulun yliopisto (kvalitatiivinen tutkimus). Intensiivijakso Turussa 18.–19.10.2010. Ilmoittautuminen 3.9.2010–3.10.2010 opintojakson verkkokurssille Itä-Suomen Moodle-ympäristössä. Opintojakso on pakollinen.
Suoritustapa:
- Intensiivijakson luennoille osallistuminen sekä harjoitustyö joko kvalitatiivisin tai kvantitatiivisin painotuksin. Palautuspäivät ilmoitetaan viimeistään intensiivijaksolla.
572004 Matkailu kulttuurisena ilmiönä (7 op), FL Katariina Korpela, Turun yliopisto
Opintokokonaisuus koostuu kahdesta osasta, jotka suoritetaan yhtenä intensiivijaksona Turussa 20.-22.10.2010. Opintokokonaisuudella on myös yhteinen verkkokurssi ”Matkailu kulttuurisena ilmiönä”. Ilmoittautuminen 3.9.2010–3.10.2010 opintojakson verkkokurssille Itä-Suomen Moodle-ympäristössä.
Osa 1: Kulttuurimatkailu (5 op), FL Katariina Korpela, Turun yliopisto
Intensiiviopetus, luennot 8 h ja ryhmätyöskentely 8 h.
Suoritustapa:
- Kirjallisuuteen perehtyminen ja oppimispäiväkirja, palautuspäivät sovitaan intensiivijaksolla.
Osa 2: Matkailu taiteen poluilla (2 op), FL Katariina Korpela, Turun yliopisto.
Intensiiviopetus järjestetään Turussa 20–22.10.2010, luennot 6 h ja itsenäinen työskentely, taustakirjallisuuteen tutustuminen.
Suoritustapa:
- Oppimispäiväkirja, palautuspäivät sovitaan intensiivijaksolla.
5712005 Työharjoittelu (6 op), professori Antti Honkanen, Itä-Suomen yliopisto. Työharjoitteluun haetaan ennen työharjoittelun aloittamista, ohjeet opinto-oppaassa.
Suoritustapa:
5712006 Matkailun erikoisteema(3–6 op), professori Antti Honkanen tai mikäli jakso toteutetaan MAVY:n jäsenyliopiston antamana opetuksena, vastuuopettajana toimii opintojakson vastuuopettaja järjestävässä yliopistossa.
- Pietari kulttuurisena matkakohteena (6 op), professori Antti Honkanen, opintojakso toteutetaan yhteistyössä Mikkelin ammattikorkeakoulun kanssa huhtikuussa 2011.
5712007Matkailun verkkoliiketoiminta (5 op), projektipäällikkö KTM Outi-Maaria Palo-oja, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos, Itä-Suomen yliopisto. Opintojakso toteutetaan verkko-opetuksena yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston kanssa. Opiskelija maksaa Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston ilmoittautumismaksun Mikäli opiskelija suorittaa opintojakson ilmoittautumislukukautena, Matkailualan verkostoyliopisto maksaa opiskelijan esittämää laskua vastaan Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston ilmoittautumismaksun. Tarkemmat ohjeet asiasta annetaan Matkailualan verkostoyliopiston OPISKELU sivulla.
Suoritustapa: Harjoitustyö; ensimmäinen palautuspäivä on 15.11.2010, sen jälkeen harjoitustyön palautus omassa tahdissa.
571008 Suomalainen kulttuuri ja matkailu (4 op), FT Tarja Kupiainen, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Opintojakso toteutetaan verkko-opetuksena yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston kanssa. Opiskelija maksaa Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston ilmoittautumismaksun (http://www.aducate.fi/maksut). Mikäli opiskelija suorittaa opintojakson ilmoittautumislukukautena Matkailualan verkostoyliopisto maksaa opiskelijan esittämää laskua vastaan Itä-Suomen avoimen yliopiston ilmoittautumismaksun. Tarkemmat ohjeet asiasta annetaan Matkailualan verkostoyliopiston OPISKELU sivulla.
Suoritustapa:
- Harjoitustyön palautus: 30.11.2010., 31.1., 31.3., 31.5 tai 31.7.2011
5713000 MATKAILUN SYVENTÄVÄT OPINNOT 3-18 op
57130001 Tutoriaali (3 op),professoriAntti Honkanen, Itä-Suomen yliopisto
Gradu-tutoriaali toteutetaan verkkokurssina, jonka työskentelyyn sisältyy vuorovaikutteista opiskelua ja ohjaustukea. Opintojaksolle otetaan opiskelijoita lukuvuoden aikana neljä kertaa, ilmoittautumiset 30.9.2010 ja 15.11.2010 sekä 31.1.2011 ja 30.3.2011 mennessä.
Suoritustapa:
- Tiivistelmä oman tutkielman tutkimusongelmista ja opponointi sekä virtuaaligraduklinikkaan osallistuminen
573002 Matkailun trendit(8 op), professori Peter Björk, HANKEN
Opintojakso pyritään toteuttamaan, mikäli jaksolle ilmoittautuu sitovasti 12 opiskelijaa 15.12.2010 mennessä. Opintojakson aloitusjakso pidetään MATKA 2011 messujen yhteydessä Helsingissä tammikuussa 2011. Opintojaksoon sisältyy verkkokurssi ja palauteseminaari.
Suoritustapa: Raportti
5713003 Muuttuva matkailuyrittäjyys(8 op), professori Antti Haahti, Lapin yliopisto
Opintojakso pyritään toteuttamaan siten, että intensiiviopetus on elo–syyskuussa 2011, mikäli jaksolle ilmoittautuu sitovasti 12 opiskelijaa 30.5.2011 mennessä. Opintojakson verkko-opetus alkaa kesäkuussa 2011.
Suoritustapa: Referaatti kirjallisuuden pohjalta ja raportti.
|